Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Vertaistukiryhmän tapaaminen - Millan mutina

26.4.2013

Vertaistukiryhmän tapaaminen - Millan mutina

Tällä viikolla tapahtui jotain todella mahtavaa! Tapasin nimittäin kuusi ihanaa reissubloggaajaa, jotka Inkaa lukuun ottamatta olivat entuudestaan tuttuja vain virtuaalimaailmasta. Ennen tapaamista jännitin kuin ensimmäisenä koulupäivänä konsanaan ja tällä(kin) kertaa ihan turhaan. Ei meinaan olisi varmasti kukaan ravintola Kitchin muista asiakkaistakaan uskonut, että tämä porukka tapasi ensimmäistä kertaa. Olimme kuin joukko ikivanhoja tuttuja konsanaan! Mieletöntä huomata kuinka niin monesta puusta veistetyt tyypit sulautui saumattomasti yhdeksi iloiseksi porukaksi. Ilta meni hujauksessa ja erotessa vannoimme tapaavamme pian uudestaan.

Oma kuvasaldo jäi niin laihaksi, että yhtä Kaukokaipuun Marinellalta lainattua kuvaa lukuun ottamatta on teidän tyytyminen kurkistelemaan tunnelmia Marinellan, Inkan, Even ja Ullan blogeista. Näiden upeiden naisten ja heidän blogien lisäksi suosittelen tutustumaan myös mukana olleiden Kean ja Panun todella mielenkiintoisiin blogeihin. Kiitos vielä omasta puolestani koko porukalle tästä ensimmäisestä, muttei suinkaan viimeisestä reissublogimiittistä! Toivottavasti saamme ensikerralla vielä lisää reissubloggaajia mukaan tapaamiseen.

Ensi kerralla jalusta mukaan, että saadaan koko porukka mukaan kuvaan. Kuva: Marinella/Kaukokaipuu

Supersaverin kilpailu on muuten edennyt finaalin ja nyt on yleisön vuoro äänestää jokaisesta kategoriasta voittaja. Käykäähän tekin äänestämässä Parhaaksi Matkablogiksi pian maailmalta kotiutuva Suuntana Maailma ja Parhaaksi Valokuvablogiksi yksioikeudella tietenkin Kaukokaipuu!

PS. Vertaistukiryhmän tapaaminen ei muuten helpottanut yhtään pahenevaa reissukuumetta. Olisipa jo heinäkuu... 

Tunnisteet: ,

14 kommenttia:

26. huhtikuuta 2013 klo 21.53 , Blogger Eveliina kirjoitti...

Oli niin kiva nähdä! <3 Jään odottelemaan seuraavaa miittiä! Jutut kun jäi ihan kesken :)

 
26. huhtikuuta 2013 klo 23.00 , Blogger Ulla kirjoitti...

Mää näytän ihan karseelta tuossa kuvassa mutta jos sitä ei lasketa niin oli kyllä huippu ilta! :) Nyt on ihanaa kun on paljon uusia herkullisia blogeja tutkittavana. Jei, niinko makiaa mahan täydeltä ja niin paljon reissukertomuksia mistä inspiroitua. Ei tuu tosiaan matkakuume hellittämään tämän porukan löytämisen jälkeen :)

 
27. huhtikuuta 2013 klo 0.12 , Blogger Inka kirjoitti...

Haha, tää postaus kyllä tarttis nyt sen tykkää-napin! Ja mää muuten jo kattelin lentoja Helsinkiin ihan äsken, että seuraavan miitingin (siis semmosen missä minäki oon mukana) ajankohtaa vois kohta jo tsuumailla!

 
27. huhtikuuta 2013 klo 8.47 , Blogger Pingviinimatkalaiset kirjoitti...

No jäi pahasti kesken! Oli todella mukava nähdä ja innolla odotan, että ensi kerralla saadaan nähdä myös masuasukki <3 Inkahan jo onneksi suunnittelee seuraavaa reissua, joten toivottavasti silloin pääset sinäkin mukaan. -Milla

 
27. huhtikuuta 2013 klo 8.48 , Blogger Satu VW kirjoitti...

Oi, olisi kyllä ollut NIIN mukavaa olla mukana, mutta ehkäpä seuraavalla kerralla sitten, tai ainakin toukokuussa! :)

 
27. huhtikuuta 2013 klo 8.51 , Blogger Pingviinimatkalaiset kirjoitti...

Makiaa mahan täydeltä justiinsa! Oon täysin samaa mieltä ja fiilisitelin ihan tippalinssissä sun vanhankin blogin nykin juttuja tässä eräänä aamuna. Toivottavasti nähdään taas pian koko porukalla ja siihen asti on onneksi tämä virtuaalimaailma :) -Milla

 
27. huhtikuuta 2013 klo 8.53 , Blogger Pingviinimatkalaiset kirjoitti...

Hah, mä olisin kans halunnut painaa eilen "tykkää" sun kommentille sun blogissa :D Laitahan tulemaan niitä suunnitelmia tiedoksi tännekin päin, niin hoidetaan kalenterit tyhjiksi niiltä nurkilta. -Milla

 
27. huhtikuuta 2013 klo 8.58 , Blogger Pingviinimatkalaiset kirjoitti...

Toukokuussa tosiaan ainakin ja eiköhän tämä ollut muutenkin vasta treffailun alkua :) Nyt on vielä kätevästi se FB-ryhmäkin missä sopia tapaamisista sähköpostia helpommin. -Milla

 
27. huhtikuuta 2013 klo 12.31 , Blogger Kea kirjoitti...

Kiitos vielä sullekin! Juttuja riittäis vaikka kuinka, eli seuraavan kerran sit siellä puistossa piknikillä! :)

 
27. huhtikuuta 2013 klo 20.01 , Blogger Pingviinimatkalaiset kirjoitti...

Just näin! Jutut ei tuu tosiaan loppumaan ihan hetkeen tällä porukalla :D Puistopiknikkiä odotellessa siis! -Milla

 
29. huhtikuuta 2013 klo 20.22 , Anonymous Suuntana maailma kirjoitti...

Suurkiitos kisakannustuksesta :)

 
29. huhtikuuta 2013 klo 20.34 , Anonymous Nella / Kaukokaipuu kirjoitti...

Kiitos kannustuksesta ja aivan mainiosta illasta! Jäi kyllä ihan mahdottoman hyvä fiilis tavata teitä kaikkia. :)

 
29. huhtikuuta 2013 klo 21.45 , Blogger Pingviinimatkalaiset kirjoitti...

No niin jäi :) Kunhan Sadun reissupäivät selviää, niin nähdään viimeistään uudestaan! -Milla

 
29. huhtikuuta 2013 klo 21.45 , Blogger Pingviinimatkalaiset kirjoitti...

Olkaaten hyvä vaan :)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu