Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Joulun fiilistelyä

25.12.2012

Joulun fiilistelyä

Joulun vietto sukulaisten kesken tuntuu erityisen hyvältä viime vuoden jäätyä väliin. Vietimme heti alkuun pari yötä Tammisaaressa kaupungin ollessa kuin suoraan Astrid Lindgrenin sadusta näin talvisaikaan! Puhtaan valkoisen lumen takaa loistivat eri väristen puutalojen ikkunoista tunnelmallinen valo ja kaikkialla oli ihanan rauhallista. Meidänkin kiireemme jäi kokonaisuudessaan Helsinkiin ja keskityimme nauttimaan hyvästä ruuasta, juomasta ja eritoten seurasta. Lauantaina teimme pienen pyörähdyksen Fiskarsiin. Talvi tuo ruukin ihan omanlaiseensa tunnelman ja voimmekin suositella vierailua Fiskarsin ja Billnäsin alueella näin talvikuukausinakin.





Aattoaamuna pakattiin jälleen laukut ja navigoitiin lumipyryn läpi Helsinki-Vantaalle. Matka ei ollut pitkä, mutta maisemat täällä perillä silti varsin eksoottiset. Laskeuduimme Kuusamon kentälle juuri sopivasti todistamaan auringon laskeutumista. Se todellakin laskeutuu aikaisin, mutta onneksi sininen hetki kestää piiiitkään. Maisemat tänä joulupäivänä ovat todellakin hieman erilaiset kuin vuosi sitten! 

2011: Sydney / Coogee Beach
2012: Kuusamo
Molemmissa kello on noin klo 14:00 ;)
 
Tänä jouluna sai blogimme mitä parhaan joululahjan! Tätä on jo Facebookissa ehditty hehkuttamaan, mutta kerrotaan vielä hieman tarkemmin mistä oikein on kyse! Tiedote kuului näin:

Uuden matkailuaiheisen kilpailun, Suomalainen matkailupalkinto - Finnish Travel Award, voittajat julkistetaan tammikuisilla Matkamessuilla Helsingin Messukeskuksessa. Kilpailussa on kolme yleisöäänestyksellä ratkeavaa sarjaa: kiinnostavin kotimainen ja ulkomainen kohde sekä paras kotimainen matkailuaiheinen blogi. Äänestys on käynnissä 10.1.2013 saakka ja tulokset julkistetaan Matkamessujen avajaispäivänä 17.1.2013.

Matkailualan ammattilaisraati on valinnut kotimaan kohteista yleisöäänestykseen viisi finalistia: Loviisa, Valamon luostari, Inari, Kuhmo / Wild Taiga ja 7 Sillan Saaristo.
Ulkomaisista kohteista finaaliin pääsivät Kroatia, Karibian-risteilyt, Berliini, Chile ja Lanzarote.

Raati painotti valinnoissaan kohteiden laatua, saavutettavuutta, kasvavaa suosiota, kiinnostavuutta ja ajankohtaisuutta. Näiden ominaisuuksien lisäksi finaaliin valituilta ulkomaan kohteilta edellytettiin kiinnostusta panostaa näkyvyyteen Suomen markkinoilla.

Kilpailun kolmas sarja on matkailuaiheisille blogeille. Matkailublogien kautta yleisö pääsee kurkistamaan lukuisiin uusiin paikkoihin ja näkemään erilaisia tapoja suunnitella ja toteuttaa matkailu-unelmia. Finaaliin valikoitui kuvallisesti vahvoja blogeja, joissa kirjoitustyyli on sujuvaa ja joista välittyy vahva matkanteon tuntu.

Ehdokkaana olevat blogit ovat:
Pingviinimatkat http://pingviinimatkat.blogspot.fi/
Pikavuoro maailman ympäri http://www.rantapallo.fi/pikavuoro/
Laurin matkablogi http://lauri.majava.info/

Yleisö voi ehdottaa myös omaa suosikkiaan kaikissa kilpailusarjoissa, mikäli finaaliin valituista ehdokkaista ei löydy mieluista. Äänestäjien kesken arvotaan matkapalkintoja.

Kilpailun raadin jäsenet ovat Heli Mäki-Fränti Suomen Matkatoimistoalan liitosta, Eva Torra Apollomatkoista, Kati Kelola Mondosta, Terhi Hakulinen Kaleva Travelista, Kristiina Hietasaari Matkailun edistämiskeskuksesta ja Inna-Pirjetta Lahti Suomen Messuista.


Äänestämään pääset tästä!

Voitte uskoa, että piti hieraista ensin pari kertaa silmiä ja lukea uudestaan ennen kuin uskoimme todeksi. Seuraavaksi tutustuimme tietysti kahteen muuhun ehdolla olevaan blogiin ja olimme haljeta ylpeydestä päästessämme ehdolle näiden kahden seuraan! Lauri on kirjoittanut blogiaan jo vuodesta 2008 ja mainittu useamminkin erilaisilla TOP matkailublogit -listoilla. Pikavuoro maailman ympäri –blogi taas on Rantapallon toimittajien kirjoittama ja Salon Tilausmatkat Oy:n järjestämä extreme bussimatka, jossa matkustajat vaihtuvat ja kuka tahansa meistä voi ostaa lipun matkalle haluamalleen etapille. Kaikki kolme blogiehdokasta ovat hyvin erilaisia ja meille on jo voitto sinänsä päästä ehdolle! Siltikin olemme sen verran kilpailuhenkisiä, että pyrimme käyttämään teitä kaikkia ystäviä, tuttavia, sukulaisia ja muitakin lukijoita tässä kohdin hyväksi ja pyydämme äänestämään meitä! Äänestäneiden kesken arvotaan Matkamessujen toimesta kaksi matkapalkintoa ja kolme Mondo-lehden vuosikertaa. Kilpailuun ja sääntöihin pääset tutustumaan tarkemmin tästä.

Sillä välin toivottavasti saatte jokainen viettää rentouttavan ja mieleisenne joulun missä mailman kolkassa ikinä olettekaan! Pitemmittä puheitta siis: Iloista Joulua kaikille!


Tunnisteet: ,

8 kommenttia:

26. joulukuuta 2012 klo 2.31 , Blogger Arna ja Arto kirjoitti...

Käytiin heti äänestämässä teitä, upeaa blogi ja upeat kuvat! Ja hyvät joulut täältä Meksikosta!
Arna ja Arto

 
26. joulukuuta 2012 klo 18.00 , Blogger Annika kirjoitti...

Hyvää Joulua ja onnea kilpailuun! Ette usko miten kade olen noista joulutortuista..:P

 
26. joulukuuta 2012 klo 21.53 , Blogger Milla - Pingviinimatkat kirjoitti...

Tuhannesti kiitos Arna ja Arto :)
Nauttikaahan Meksikon lämmöstä! Meillä täällä pohjoisessa on kolisteltu pakkaslukemissa lähempänä kolmeakymppiä!! Tuskin osaatte edes kuvitella juuri nyt miltä se limakalvoilla tuntuu :D Helsingin pakkaset ei taas tunnu tämän jälkeen hetkeen missään ;)

 
26. joulukuuta 2012 klo 21.55 , Blogger Milla - Pingviinimatkat kirjoitti...

Kiitos Annika! Joulutorttuja oli Millallakin vuosi sitten vain ja ainoastaan ikävä, joten niitä on nyt sitten rouskutettu edellisenkin joulun edestä :)

 
27. joulukuuta 2012 klo 1.38 , Anonymous Suuntana maailma kirjoitti...

Onnittelut ehdokkuudesta, hieno saavutus!
Saitte myös meidän äänemme :)

 
27. joulukuuta 2012 klo 11.15 , Blogger Milla - Pingviinimatkat kirjoitti...

Tuhannesti kiitos myös Suvi ja Kristian!
Nautinollista New Yorkin aikaa teille :)

 
27. joulukuuta 2012 klo 12.05 , Blogger Tickler kirjoitti...

Whouuu!! Vähänkö hienoa tuo ehdokkuus!!

Ja isoisoisoharmistus, että me juurikin aattoaamuna häippästiin sieltä tunturista pois :(. Olisi ollut niin huippua nähdä! Ettei muuten vain tuo teidän majoituspaikan nimi ole vuoden takaiseen viittaava ;)?

 
29. joulukuuta 2012 klo 12.19 , Blogger Milla - Pingviinimatkat kirjoitti...

Kiitos Tickler!
No on tosiaan iso harmistus! Niin huippua olisi ollut tavata! Ehkäpä sitten tammikuisilla messuilla ;)
Laittelen sulle meiliä erikseen, kun on muutakin kysyttävää ;)
-Milla

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu