Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

First moments

9.5.2012

First moments


Olo on aina haikea, kun lähtee jostakin missä sydämen on hyvä olla ja mieli lepää. Edessä kuitenkin häämötti kaikkien rakkaiden näkeminen, oma koti kullan kallis ja monen monta muuta maailman tärkeintä asiaa, joiden merkitys on hahmottunut ehkä hieman tarkemmin reissun aikana. Niin paljon kun kotiin paluuta toisaalta odottikin, Suvarnabhumin kentällä olisimme olleet silti valmiita ottamaan lentoyhtiöille tyypillistä korvausta vastaan vaikka pari päivää myöhäisemmänkin lennon. Vapaaehtoisia tai rahallisia korvauksia ei kuitenkaan huudeltu ja koneeseen noustiin, kuin mille tahansa muullekin matkan etapeista. Lento kohti Frankfurtia ei siis herättänyt sen kummemmin minkäänlaisia tunteita.

Naamat venähtivät hetken verran vakaviksi, kun totesimme penkeistämme uupuvan kokonaan viihdelaitteet. Vajaa 11 tunnin lento kuitenkin sujui totutun joutuisasti auringon noustessa horisontista kuin kilpaa kanssamme. Istumiseen ja ei yhtään minkään tekemiseen on kummasti opittu taakse jääneiden kuukausien aikana. Saksalainen järjestelmällisyys turvatarkastuksessa herätteli lähes koomaan vaipuneet mielemme ja tajuntaan alkoi hiipiä ymmärrys siitä, että muutaman tunnin kuluttua seisoisimme Helsinki-Vantaalla vastassamme ensimmäiset kotoisat kasvot.

Frankfurtissa aamuvarhaisella

Muutama tunti venähti kuitenkin työpäivän mittaiseksi samoiluksi, kun toiveisiimme vastattiin portilla kuulutuksella: ”Etsimme vapaaehtoisia vaihtamaan lentoa…”! Tiimityömme toimii niin, että J pitää korvat auki kirjan lukemisen ohella ja Milla reagoi nopeasti liikkeellä (pienen tönimisen herättämänä). Näin olimme ensimmäisenä vapaaehtoisten jonossa ja kuittasimme 400€ henkilöltä neljän tunnin lisäodottamisesta. Ei pöllömpi tuntiliksa! Voitte uskoa, että tiliotteemme kertoi pankkitilinkin olevan kipeästi moisen bonuksen tarpeessa tässä vaiheessa ”matkaa”. Ja yksi neljä tuntia lentokentällä ei todella tunnu meidän takalistoissa enää yhtään. Ei varsinkaan, jos toisella tönöttää kädessä weißwein ja toisella Kaiser Hefe. Haluaisimme ilmoittautua lentoyhtiöille tästä eteenpäin ennakkoon vapaaehtoisiksi!

Pakko kuitenkin myöntää, että mieli alkoi olla melko levoton, kun ikkunasta vilahti Saarenmaa. Tuolloin taisivat aivotkin lopulta ymmärtää, että vain hetkeä myöhemmin seisoisimme tismalleen siinä pisteessä, kuin mistä kuusi kuukautta aikaisemmin lähdimme. Lähestyminen oli kuin elokuvista, sillä saavuimme suoraan kohti Helsingin keskustaa ja saimme ihastella ikkunasta, kuinka räntäsateen jälkeinen aurinko valaisi rakkaan kotikaupunkimme.

Kotona lähikahvilassa

Ihme ja kumma, ilman suurempia tunteenpurkauksia selvisimme kuitenkin rinkkojen kanssa ulos ja pääsimme Millan äidin kyydillä kohti seuraavaa majapaikkaa. Punavuoren sydämessä odotti lisää tuttuja ja ikävöityjä naamoja, sekä avaimet uuteen omaan kotiimme. Tupatarkastus tehtiin välittömästi ja loppuilta vierähtikin Pyöreän pöydän ääressä ensimmäisiä ”kalajuttuja” kerrottaessa. Olo oli hetkittäin niin epätodellinen ja toisaalta taas tuntui siltä, kuin emme olisi missään olleetkaan.

Heti keskiviikkona aamusta hoidettiin virastoasioita ja Milla pyörähti toimistollakin. Muuten loppuviikko vietettiin rakkaiden seurassa ja perjantaina kuskasimme muuttokuormaa Tammisaaresta uuteen kotiimme. Sunnuntaina illalla ihmettelimme keskustakodissamme vallitsevaa hiljaisuutta ja painoimme ensimmäistä kertaa päät omiin tyynyihimme omassa kodissa ja omassa sängyssä. Se se on kuulkaa melkoisen hyvä fiilis.

Siitä saakka onkin otettu arkea ryminällä vastaan, niin hyvässä kuin pahassakin. Parissa viikossa on arki palannut elämäämme ja yhteisiä tunteja vuorokaudessa on minimaalisesti reissun aikaiseen 24/7 verrattuna. On ollut ihan uskomattoman hienoa viettää aikaa ystävien ja sukulaisten kanssa, eikä heidän vertaisiaan ole kyllä missään. Näin alkuun kuitenkin on ainakin Millan myös myönnettävä, että päivittäinen sosiaalinen aktiivisuus vaatii vastapainoksi hieman hiljaista aikaa. Kun elämä ilman velvoitteita ja velvollisuuksia vaihtuu salaman iskusta vastuulliseen ja työntäyteiseen arkeen, niin siinä on ollut näin alkuun sulattelemista. Mutta onneksi ystävien avulla kaikesta selvitään paremmin, joten eiköhän se arki taas ala luistamaan hieman sujuvammin. Kiitos kaikille teille erityisen lämpimästä vastaanotosta täällä kotimaassa!

Rannat täällä ovat hieman erinäköisiä...

Mutta kuka voisikaan vastustaa maisemaa Helsingin kattojen tasalla, home sweet home :)


11 kommenttia:

9. toukokuuta 2012 klo 19.52 , Blogger Inka kirjoitti...

Tosi mielenkiintoinen postaus! Missasin teidän reissun viimeisen etapin ollessani ite reissussa, ja unohdin sitten kommentoida. Mutta hirveän mukava kuulla että paluu arkeen on sujunut ongelmitta, vaikka eipä liene mikään yllätys, että pyörä pyörii, ja siihen on vain hypättävä mukaan. Kiitos vielä tästä blogista ja toivottavasti teistä kuulee vielä!

 
9. toukokuuta 2012 klo 20.36 , Blogger Hepsu kirjoitti...

Onpas kyllä kivaa, kun jatkat kirjoittelua! Mä parkkeeraan tänne :)

 
9. toukokuuta 2012 klo 20.48 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Welcome home <3
Onnea uuteen kotiin!
Terkuin Lisbetti

 
9. toukokuuta 2012 klo 21.00 , Blogger Norppa kirjoitti...

Ditto!

 
10. toukokuuta 2012 klo 17.38 , Blogger Pingviinimatkalaiset kirjoitti...

Täällä on tarinoita pääkoppa täynnä jonoksi asti, joten ei tämä vielä tähän lopu :D Bloggaaminen on ah niin koukuttavaa! Ja sittenhän niitä varmaan onkin taas tiedossa vähintäänkin pienempiä reissuja.
-Milla

 
10. toukokuuta 2012 klo 17.40 , Blogger Pingviinimatkalaiset kirjoitti...

Hienoa Hepsu ja Norppa, että jaksaa jorinat kiinnostaa vaikka ankkurissa taas ollaankin ;) Aina mukavampi, kun joku käy lueskelemassa ja kommentoimassa!
-Milla

 
10. toukokuuta 2012 klo 17.41 , Blogger Pingviinimatkalaiset kirjoitti...

Kiitos Lisbetti <3

 
10. toukokuuta 2012 klo 22.54 , OpenID Satu kirjoitti...

Hieno lukea reissustanne näin jälkikäteenkin. Mielenkiiintoisia nuo hinta ja paikkatiedot. Upeita kuvia!

 
12. toukokuuta 2012 klo 12.21 , Blogger Pingviinimatkalaiset kirjoitti...

Kiitos Satu :)

 
22. toukokuuta 2012 klo 15.07 , Blogger Arna ja Arto kirjoitti...

Onpa kauniisti ja osuvasti sanottu tuo "missä sydämen on hyvä olla".
Jännä lukea teidän kotiinpaluufiiliksistä, sehän se on meilläkin edessä jossain vaiheessa, vaikka ei vielä onneksi pitkään aikaan. Ehkä kerrotte jatkossa enemmänkin siitä, miten arkeen paluu vähän pidemmällä aikavälillä on lähtenyt sujumaan, tai onko irtiotto tuonut muutoksia arjen rutiineihin tms.? Tosi kaunis tuo viimeinen kuva, Helsinki on kyllä <3.
-Arna / Cocoa etsimässä

 
24. toukokuuta 2012 klo 20.37 , Blogger Pingviinimatkalaiset kirjoitti...

Kiitos Arna kommentistasi.
Lista erilaisista postauksista on erittäin pitkä, mutta vielä työn alla, eli pitkälti vielä ajatustasolla ;)
Jotain fiiliksiä kotiinpaluusta olen pyrkinyt rustailemaan kuitenkin ylös, että niistä sitten oma juttunsakin saataisiin vielä aikaiseksi.
Nyt kun puihin on tullut lehdet ja lämpötila kohonnut lähemmäksi pariakymmentä, niin kyllä täälläkin ihan kelpaa taas. Taakse jäänyt reissu mielessä päivittäin suoriudutaan taas arjen askareista. Eli kyllä siitä on iloa vielä pitkäksi aikaa ja mieltä lämmittämään <3
-Milla

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu