Vesisota kotiinpaluuta vastaan - Bangkok 7.-16.4.2012

Bussi Prachuap Khiri Khan – Bangkok 180 THB / hlö (n. 4,50€)

Taksi Southerns Bus Terminal – Sukhumvit (Soi 20) 200 THB (n. 5€). Mittarilla
Majoitus Privacy Suites 34,80€ / yö
BTS lippu Asok – Siam 25 THB / suunta (n. 0,60€)
Lisätunnit lähtöpäivänä hotellissa klo 19:00 saakka 800 THB (n. 20€)
Taksi Sukhumvit Soi 20 – Suvarnabhumin kenttä 315 THB sis. Tietullit (n. 7,90€). Mittarilla

Bussimatka taittui jo parhaat päivänsä nähneellä kulkupelillä kohti Bangkokin sykettä. Vajaa viisi tuntia Prachuap Khiri Khanista lähdön jälkeen kaartoi bussimme Bangkokin Southern Bus Terminaalille, josta loikkasimme lähes lennossa taksiin. Huristeltuamme läpi kaupungin sykkeen Sukhumvitin alueelle ja saavuimme perille reissumme hotelliin numero 37.

Juniori-matkaaja vakavana

Asokin aseman läheisyydessä sijaitseva ”kotimme” oli varustettu keittonurkkauksella ja parvekkeella. Valo tulvi sisään huoneen leveydeltä lattiasta kattoon ulottuvista ikkunoista, luoden täydelliset puitteet aamun herätykselle. Huoneen yläpuolella kuudennessa (ja ylimmässä) kerroksessa oli uima-allas. Aurinko paistoi altaalle taivasta hipovista naapureista huolimatta pitkälti yli puolenpäivän, joten pääsimme vielä nauttimaan auringossakin makoilusta.

Hitaita aamuja...

Kattoterassi altaamme. Ei muita häiriöksi ;) 

Naapurirakennus. Kuva otettu altaalta

Viimeiset reissupäivät oli päätetty tällä kertaa käyttää muuhunkin kuin ostoskeskusten töllistelyyn. Tavoitteena oli käydä läpi pääkaupungin tärkeimpiä nähtävyyksiä, sekä tietysti huolehtia päivittäisestä aurinkoannoksesta uima-altaan äärellä. Ennen kaikkea tarkoitus oli nauttia ajasta ilman velvoitteita. Onnistuimme viimeisessä tavoitteessa erinomaisesti, mutta nähtävyyden jäivät jälleen näkemättä. Milla tosin on ne tärkeimmät käynyt läpi vuonna 1997 ja tuskinpa vuosisatoja vanhat temppelit ovat tässä ajassa kummemmin muuttuneet.

Viimeisinä päivinä nähtävyyksien katselu intoa rajoitti kummasti Thaimaalainen uusi-vuosi, eli Songkran. Kyseessä on puhtaasti maailman suurin vesisota ja meno kylillä sen mukainen. Viralliset päivämäärät Songranille ovat 13.-15.4. mutta pientä varaslähtöä ottivat ainakin muutama kotikatumme tyttöbaareista. Ystävällisesti jättivät kameralla varustautuneen turistin pyynnöstä kuivaksi, mutta samalla piti luvata, että seuraavana päivänä olisimme leikissä mukana.

Kaikenmoinen riehuminen ja bilettäminen ei suuremmin meitä kiinnostanut, joten Khao San Road ja muut Songkranin keskusalueet jätettiin suosiolla väliin. Oli ihan riittävästi hauskuutta ja kokemista sotimisesta kotikadulla. Hankittiin itsekin ehkä lähikaupan hurjimmat vesitykit ja maksettiin samalla mitalla kastelijoille takaisin. No myönnettäköön, että vastapuoli ei ehkä kastunut toimestamme yhtä tehokkaasti, mutta hauskaa oli! Mutta aina sen verran täytyy leikkimieltä löytyä, että omilla kulmilla voi osallistua paikalliseen juhlaan, eikä se kastuminenkaan näissä lämpötiloissa oikeastaan haittaa.

Kaikki halukkaat ovat vesisodassa mukana vauvasta vaariin

Sotakunnossa!

Läpimärkänä ja talkillakin kyllästetynä jaksaa vielä hymyillä

Jos kaupunkiin ei satu Songkranin aikaan, niin voi keskipäivän kuumuutta paeta ostoskeskusten lisäksi myös puistoihin. Lumphini Parkissa oli Millan mukava köllötellä puun varjossa, samalla kun J otti mittaa uudesta infrapunafiltteristään. Ruohikolla makoillessa kannattaa kuitenkin sen verran pitää silmät auki, että jos sattuu sopivasti suurehkojen varaanien reitille, niin säikähdys voi olla melkoinen. Kavereita nimittäin käyskentelee puistossa muutamia ja mittaa on lähes pari metriä. Puistossa pääsee mukavasti vapaalle myös suurkaupungin jatkuvasta sykkeestä, joka väkisinkin rytmittää askeltasi ostoskeskuksissa liikkuessasi.

Mikäli taas satut sairastamaan ostomaniaa, niin löytyy lääke ihan muualta. Toinen toistaan hulppeampia ostoskeskuksia löytyy joka nurkan takaa ja Millankin tarve hypistellä kauniita esineitä tuli täytettyä alta aika yksikön! Tavaraa ja krääsää löytyy joka lähtöön, sekä jokaiselle lompakolle. Toisaalta samalla tavaran paljous sai aikaan sen, että ei oikein edes kyennyt tekemään ostopäätöstä ja lopullinen saldo jäi melko laihaksi. Jos Sukhumvitin alueella majailee, niin Milla lämpimästi suosittelee käyntiä Asokin aseman viereisessä Terminal21 kauppakeskuksessa. Jokainen kerros on tehty oman teeman mukaan ja teemat ovat muita suurkaupunkeja, kuten Lontoo, San Francisco, Tokio, Rooma jne. Ja näiden suurkaupunkien tunnusmerkkejä on käytetty hauskasti sisustuksessa ja rakenteissa.

Ostostarjonnan lisäksi nautimme myös Bangkokin ravintolatarjonnasta lähinnä italialaisen ja intialaisen ruuan kautta. Kumpikaan ei ole sieltä halvimmasta päästä, mutta esimerkiksi Mondonkin oppaassa mainitun Bella Napolin (Sukhumvit Soi 31) pöperöt olivat niin suussa sulavia, että hetkeksi saattoi unohtaa täysin missä maassa todellisuudessa olimmekaan. Tai sitten olimme vain eläneet liian kauan riisillä ja nuudeleillä… Intialaisen ruuan himo taas tulee jo ihan tätä kirjoittaessa, sen verran suussa sulavaa herkkua saa näiltä nurkilta.

Hymyilevä Calzone

Viimeinen viikko oli ihan yhtä rentoutumista ja lomaa. Pötköteltiin altaalla, syötiin hyvin, Milla rentoutui jalkahoidossa, pedi- ja manikyyrissä, eikä minään päivänä ollut kiire mihinkään. Aika utopistiselta tuntui koko ajatus siitä, että viikkoa myöhemmin kuskaisimme jo muuttokuormaa ja hytisisimme muutaman asteen lämpötiloissa harmaassa Helsingissä. Jotta saimme nauttia uima-altaasta ja auringosta viimeiseen hetkeen saakka, niin pulitimme hieman extraa, jotta saimme pitää huoneemme peräti seitsemään saakka illalla. Aurinko olikin taas jo painunut horisonttiin, kun heitimme täyteen pakatut rinkat viimeisen kerran taksin perään Aasian mantereella ja suuntasimme pröystäillen taksilla lentokentälle. Sanomattakin varmaan selvää, että olo oli melkoisen haikea…

Onks pakko lähteä... En halauaisi... 

Haikein, mutta onnellisin mielin

*** Millan mutina ***

Viimeinen aamu Bangkokissa… Ristiriitaisissa tunteissa. Tänään vatsassa on samanlaista kutinaa, kuin mitä lokakuisena aamuna tasan puoli vuotta sitten. Tällä kertaa tosin tiedämme miltä siellä näyttää minne olemme lähdössä. Joka nurkan takana ei odota jotain uutta ja ihmeellistä, vaan tuttua ja turvallista. Niin innolla, kun sitä kaikkea odottaakin, niin sisältyy lähtöön paluuseen väistämättä hieman haikeuttakin. Se merkitsee päätöstä tälle meidän kahden omalle seikkailulle. Jotenkin kai kuvastaa fiilistäni tuo että kirjoitin todella ensin ’lähtö’ vaikka oikeasti kyseessähän on ’paluu’…   

Nämä kaikki siis pitäisi saada mahtumaan rinkkaan... Huoh... 

Kotona odottaa niin valtavasti hienoja asioita, että listaaminen on oikeastaan mahdotonta. Selvää on se, että meikäläiselle paluuseen sisältyy paljon tunteita. Siskoni kirjoitti muutama päivä sitten, että ei itkettänyt kun lähdettiin, mutta nyt voi olla, että tirauttaa ihan vaan jälleennäkemisen riemusta. Itse liikutuin kyyneliin, jo viestiä lukiessa, joten voitte sitten vaan kuvitella mitä on odotettavissa kasvotusten! Enpä olisi uskonut tirauttavani vielä jopa Mötley Cruen ”Home sweet home” –biisin pianon pimputuksistakin. Tänään on näköjään kaikki mahdollista mitä tulee meikäläisen tunneskaalaan *lol*

Nyt on koittanut hetki, jolloin pulahdetaan vielä viimeisen kerran uima-altaaseen, pakataan viimeisen kerran rinkat täyteen tavaraa ja sitten suunnataankin lentokentälle. Onneksi tämän kaiken hoitamiseen on koko päivä aikaa! Huomenna saankin jo halata äitiäni kentällä, muita rakkaita vähän myöhemmin ja nauttia monta siivua ruisleipää. Koko viikko jatkuu tunnemyräköissä, kun saamme tavata vielä loputkin läheisemme ja viettää heidän kaikkien kanssa kunnolla aikaa. 

Keskiviikkona pääsen pistäytymään uusvanhalla työpaikallani ja saan tavata kaikki vanhat ja uudet kollegat. Toimistolta suuntaa suoraan Delicatoon lounaalle, sillä heidän kana-fetasalaattia on aivan uskomattoman kova ikävä! Ja niin sitä ollaan taas normaalikuvioissa ennen kuin huomataankaan. Ja niin kivalta kun nyt ajatus farkuista ja korollisista saappaista tuntuukin, niin kuukauden kuluttua olen jo varmaan valmis vaihtamaan Bayswaterini näihin hitaisiin aamuihin, uima-altaasen katolla ja elämään flip flopeissa. 

Delicaton kana-fetasalaatti kuvattu noin 6kk sitten ;) 

 
Voi haikeus… Tästä se nyt sitten lähtee… See you soon! 

Blogihan tosin jatkaa elämää vielä reissuaiheissa, vaikka me kotiudummekin. 

Kultainen apina, kultaiset munkit ja kultaisia ihmisiä – Prachuap Khiri Khan 31.3.-7.4.2012

Majoitus Baan Pak Sukjai 450B THB / yö. Sis ilmastointi ja lämmin vesi
Pyykinpesu 5 THB / vaatekappale (n. 0,12 €). Kaupungissa myös paljon itsepalvelupesuloita 20B/kone.
1,5 litraa juomavettä omaan pulloon automaatista 1 THB 

Tykästyimme Prachuap Khiri Khaniin ja sen tunnelmaan. Alkuperäinen viiden yön suunnitelma lähti välittömästi venymään. Vaikea sanoa mikä paikassa niin vetosi meihin… Ihan yleinen tunnelma kait. Ja se, että koimme olevamme osa paikallisten arkea. Hotellin ravintolassa kävi paljon myös paikallisia syömässä aterioitansa ja aamiaisella seurasimme lähinnä ihmisvirtaa, joka saapui paikalle hyödyntämään hotellin tarjoamaa kopiointipalvelua. Henkilökunta ei juuri puhunut englantia omistajaa lukuun ottamatta, mutta yrittivät siitä huolimatta käydä kanssamme juttusille aina kun mahdollista. Elekieli nousikin ihan omaan arvoonsa. Meidän viihtyvyydestä huolehdittiin, kuin maailmantähtien luokassa konsanaan. 

Juuson kainalossa ihmiset, jotka saivat meidät tuntemaan olomme enemmän kuin tervetulleiksi. Oikealla Tanja.

  

Vierailustamme Buddhan luona seuranneena päivänä päätti Milla jäädä hotellille jalkoja lepuuttamaan ja J lähti yksin katsomaan mistä Pinit oli puhunut. Kuvat nähtyään Millaa tietysti hieman harmitti, mutta toisaalta aina pari tuntia omissa oloissakin tekee ihan hyvää. Iltapäivästä vierailimme vielä ns. lähitemppelillämme ja tervehdettiin kullattua Kekkosta kavereineen. 

Omakuva - 30s suljinajalla ehti J juuri juosta kameralta riittäväksi aikaa valoon

Kultaista kuolevaa Buddhaa vartioimassa olleita ei aurinko juuri kiusannut

 
Viikonloppu toi kylille taas uudenlaista säpinää, kun pätkän rantabulevardia valloittivat höyryävät ja tuoksuvat ruokakojut. Ilta kului rattoisasti kadulla käyskennellessä erilaisia herkkuja maistellessa. Jauheliha ja makkarat tikunnokassa ja cola-juoma muovipussissa olivat superherkkuyhdistelmä! Ruokakojujen jatkoksi löytyi jos jonkin moista tavaraa myyvää kojua ja olikin hauska tarkkailla miten eri tavaraa myydään paikassa, jossa paikalliset ovat turistien sijaan ostovoimaisin porukka. 

Lähialueen temppeleiden ollessa hallussa, suuntasimme tutustumaan viereiseen sotilastukikohtaan. Alueelle pääsee kuka hyvänsä ja vaihtelevasti meitä pyydettiin vain kirjautumaan alueelle portin vieressä olevassa rakennuksessa. Alueelta löytyy Prachuap Khiri Khanin kaupungin paras uimaranta Ao Manao, golf-kenttä, historiallinen puisto ja lystikkäitä apinoita. Hotellikin löytyy rannalta, jota ainakin Mondon Thaimaa-oppaassa kehuttiin. 

Tämän kuvan jälkeen pistettiin roolit mopon päällä ensimmäistä kertaa toisin päin. Taisi myös olla viimeinen kerta vähään aikaan, sen verran J tärisi perille saavuttaessa :D

Historiallisessa puistossa kävimme kuvaamassa muutamat vanhat sotilaskoneet, mutta nopeasti mielenkiintomme kohdistui koneiden sijaan alueella käyskenteleviin apinoihin. Rodultaan nämä olivat samoja, kuin mitä Langkawillakin tapasimme (eli Dusky leaf monkey) ja huomattavasti söpömpää sorttia, kuin temppelillä pomppivat ahneet ja röyhkeät sukulaisensa. Huomio kiinnittyi välittömästi keltaisiin poikasiin, jotka näyttivät enemmän pehmoleluilta, kuin eläviltä olennoilta. Ihan huippu symppiksiä! 

Pikku miehen piti tarkistaa, että hännän toisessa päässä oli elävä olento

Ao Manaon ranta ei kyllä pärjää taakse jättämillemme, mutta kyllähän sielläkin pulahti ihan mielellään. Eräänä päivänä uidessamme kerääntyi paikallisia lapsia J:n ympärille. Kovasti harjoittelivat englantiaan kysymällä nimeä ja perään sitten piti heiltä jokaiselta vuorollaan kysyä samaa. Millakin huudettiin paikalle kysymään, jotta saivat tarpeeksi monta kertaa toistaa ”My name is…”. Ranta itsessään oli oikein lapsiystävällinen matala ja hiekkapohjainen. Muutama meduusa tuli vastaan, mutta osoittautuivat kuolleiksi.

Ao Manaon ranta

Uimarenkaita vuokran

Eräänä aamuna Tanja ilmoitti iloisesti, että hotellille on saapumassa lisää suomalaisia samaisena iltana. Seuraavana aamuna toivoteltiin maanmiehillemme huomenia suoraan kotimaisella, kun ei noista valkonaamoista voinut oikein vikaankaan arvata. Siinä sitten juteltiin niitä näitä ja saimme kuulla heidän olevan oman puolivuotisensa alkutaipaleella. Juttu lähti luistamaan sen verran mukavasti, että päädyimme seuraavien päivien aikana useammankin kerran saman pöydän ääreen milloin aamiaiselle, milloin päivälliselle tai ihan vaan oluselle. Hauskin yhteinen lounas nautittiin ehdottomasti erään paikallisen rouvan kotitalon terassilla. Uudet toverimme olivat paikan löytäneet edellisenä päivänä ja meidän viimeisenä päivänä kaupungissa suuntasimme ravintolaan vielä koko porukalla. Tarinaa riitti sen verran paljon, että aurinkokin ehti siinä laskeutua ja välillä tilattiin ruokaa lisää. Hyvää ruokaa, hyvässä seurassa, mitä sitä muuta voisi kaivatakaan!?

Kiitos mahtavasta seurasta H & U! 

Venytimme aikaamme Prachuap Khiri Khanissa lopulta kokonaiseen 11 päivään. Vielä lähtiessäkään ei tuntunut siltä, että olisi halunnut jo eteenpäin. Bangkok kuitenkin kutsui ja halusimme nauttia pääkaupungin sykkeestä kerrankin rauhassa. Oli siis aika sanoa hyvästit niin hotellin omistajalle Tanjalle ja hänen iki-ihanalle henkilökunnalle. Tanja ystävällisesti vielä kuskasi meidät autollaan bussiasemalle ja uudet ystävämme tulivat oikein saatille hyvästelemään. Haikein mielin jätimme taakse tiikkipuutalojen kaupungin ja toivotimme Turreille unelmien matkaa Aasiassa!

Aitoja ihmisiä ja aitoja unelmia - Prachuap Khiri Khan 27.3.-30.3.2012

Majoitus Baan Pak Sukjai 450B THB / yö. Sis ilmastointi ja lämmin vesi
Lämmin ateria hotellilla 40 THB (n. 1€)
Nuudelikeitto possulla iltatorilla 25 THB (n. 0,60€)
Iso Chang-olut hotellilla 45 THB (n. 1,40€)
Skootterin vuokra 200 THB / vrk (n. 5€)
Polkupyörän vuokra 40 THB / vrk (n. 1€)

Andamanin meren pitkät hiekkarannat jäivät taakse, kun pitkästä aikaa nousimme bussiin ja suuntasimme reippaan päiväetapin kohti pohjoista. Tie mutkitteli Myanmarin rajaa ja vuoristoa myötäillen auringonkin ehtiessä upota horisonttiin ennen perille pääsyä. Illan pimeydessä jäimme kyydistä pois tarkalleen ottaen Thaimaan kapeimmalla kohdalla. Seuraavaksi kohteeksi oli valittu Hesarissakin tovi sitten esitelty rantakaupunki Prachuap Khiri Khan.

Odotusten mukaisesti kyseessä ei ollut mikään turistikohde, joten myöskään perinteisiä turisteja kyyditseviä palveluita ei ollut valmiina tien varressa odottamassa. Tarjolla oli yksi ainokainen mopotaksi, mikä ei tuntunut kovin kätevältä kyydiltä kahdelle länkkärille isojen kantamusten kera. Pienen neuvonpidon päätteeksi Milla pakattiin mopon selkään ja J lähti lampsimaan iPhonen gps-kartta turvanaan. Eksyminen ei kuitenkaan ollut suurin riski muutaman kilometrin retkellä, vaan yllättäen säpinää aiheuttivat kulkukoirat ja pihoilta hyökkäävät ja murisevat vahtikoirat. Vainoharhaisen potkualtis mutta muuten ehjä J pääsi lopulta perille, eikä suihku ja kylmä olut tullut hätiin yhtään liian aikaisin. Mopolla saatu kyyti meinasi ensin viedä Millan väärään osoitteeseen, mutta onneksi Agodan kautta kuvat oli katsastettu ennakkoon ja kyydittävä osasi sanoa koska oltiin väärässä ja lopulta vastaavasti oikeassa paikassa.

Hotellin nuori sympaattinen omistaja Tanja tervehti reippaasti ja hieman hapuillen myös suomeksi(!). Hän oli tulostanut itselleen kaikki suomenkieliset perustervehdykset, jotta osaisi toivottaa meidät tervetulleeksi. Myös kiitos, hyvät yöt ja huomenet löytyivät listalta. Oli silmin nähden innoissaan tulostamme ja vuorostaan me saimme olla vaikuttuneita saamastamme vastaanotosta. Ilta vierähtikin Tanjan ja yörespa Tian kanssa jutellessa. Tanja on todella kiinnostunut Euroopasta ja haaveilee matkasta Sveitsiin. Rahaa kuulemma säästetään, mutta kestää vielä pitkään ennen kuin tarpeeksi on kasassa. Vaikka mitään emme olleet itse kylästä nähneetkään, niin tuntui heti siltä, että olemme saapuneet ei pelkästään erilaiseen, mutta myös jokseenkin aitoon paikkaan. 

Thammikaram 2 temppeli

 
Aamulla vuokrasimme pyörät alle ja lähdimme polkemaan pitkin kylän raitteja. Edullinen hotellimme on vähän kaukana kaikesta kävellen, mutta polkupyörällä tai skootterilla pääsee mukavasti paikasta toiseen. Keskusta itsessään lepää pyöreän lahden poukamassa ja rantaviiva myötäilee rantabulevardi. Päivisin kadulla kuivatetaan mereneläviä ja iltaisin meren herkkuja myyvät ravintolat levittävät pöytänsä ja tuolinsa ulos kurisevien vatsojen iloksi. Toisessa päässä rantabulevardi päättyy sotilastukikohdan aitaan ja toisessa kohoaa pieni vuori. Sotilastukikohta itsessään on jo ihan näkemisen arvoinen paikka, mutta me päätimme ensi katsastaa vuoren laella auringossa kimaltelevan temppelin. 

Mustekalaa kuivatuksessa

396 askeleesta huipulle, enää puolet jäljellä

Tässä seison, ettekä te voi minulle mitään!

Perheenjäsenet huolehtivat toisistaan

Matkaa huipulle on 396 askelmaa ja viihdykettä nousun ajaksi tarjoaa suuri lauma levottomia apinoita. Puolen päivän aikaan kiipeäminen ei ollut järin järkevää ja perillä hiki valui solkenaan. Hengitys ehti kuitenkin tasaantua ennen alas menoa, sillä näkymät ylhäältä olivat todella upeat ja niitä töllistellessä meni tovi. Pienessä tuulenvireessä ja temppelin varjossa, oli kerrassaan mahtavaa vain istua ja ihastella maisemia.

Katse Prachuap Khiri Khanin keskustaan 

Katse kalastajakylän suuntaan

 
Illalla kaupungin asukkaat kerääntyvät rantabulevardin lisäksi erilliselle ruokatorille. Polkaisimme paikalle muiden sekaan ja valitsimme päivällisen kojusta, joka parhaan arvaukseemme mukaan tarjoili nuudelikeittoja. Kaikki on kirjoitettu thaiksi, mutta numeroista päättelimme sopan kustantavan 25B. Keitto oli ehkä parasta nuudelisoppaa, mitä tällä matkalla olemme maistaneet ja hintakin täsmäsi, eikä todella päätä huimannut. Torilla oli mukavaa seurata paikallisten touhuja ja menoja. Ilmapiiri oli seesteinen ja kaikkien kasvoilla loisti hymy.

Tämä nainen loihtii Thaimaan parhaan nuudelisopan! Ainaskin meidän mielestä :)

Huippusymppis kahvila pyörien päällä liikkui torilta toiselle meiningin mukaan

Tämä herra suhtautui poseeraukseen yhtä vakavasti, kuin kummalisten litkujensa myyntiin

Polkupyörällä liikkuminen oli periaatteessa oikein hauskaa, mutta pimeän tullen ilmeni samat ongelmat kuin kävellessäkin. Eli ne kirotut koirat. Sydän pomppasi kurkkuun moneen otteeseen, kun hampaita näyttävät ja rähisevät nelijalkaiset hyökkäsivät pihoiltaan ja ojistaan fillareiden kimppuun. Eikä ihme, sillä yksikään paikallinen ei tunnut liikkuvan muutoin kuin skoottereilla. Toisesta pyörästämme meni vielä ketjukin katkeamaan ja jouduimme jalkapelille taluttelemaan. Siinä tuli samalla vannottua, että skootteri vuokrataan heti seuraavana aamuna.

Skootterin ollessa alla, pääsimme mukavasti liikkumaan hieman pidemmällekin. Prachuap Khiri Khan koostuu kokonaisuudessaan kolmessa pyöreästä lahdesta, joista keskusta on keskimmäisen kohdalla. Reunoilla olevien lahtien ympäristöistä löytyvät sotilastukikohta ja kalastajakylä. Jokaisen lahden poukaman toisestaan erottaa niemen kärjessä kohoava vuoren nyppylä. Olimme kuulleet, että kalastajakylän viereisen vuoren sisällä olisi luolassa makaava Buddha-patsas, jota lähdettiin ensimmäiseksi katsastamaan. 

Khao Tham tempelin ovenvartijat

Perillä vuoren juurella oli komea puusta tehty temppeli, jota tietysti pysähdyimme kuvaamaan. Paikalle kurvasi myös paikallinen surusilmäinen mies skootterillaan ja ryhtyi innokkaasti juttusille. Hän kantoi repussaan pientä valokuva-albumia paikallisista nähtävyyksistä ja esitteli niitä meille. Millalle tuli fiilis, että kohta meille myydään elefanttisafaria tai vastaavaa. Kaupusteluyritystä ei kuitenkaan kuulunut ja jatkoimme luolalle vievien portaiden juurelle. Surusilmäinen mies kuitenkin huristeli perässämme ja kyseli, että olemmeko kotoisin ehkäpä Helsingistä. Kävi ilmi, että hän on kadottanut yhteyden suomalaiseen ystäväänsä Hanneleen vuoden 2006 jälkeen. Hän pyysi, että voisimmeko mitenkään auttaa häntä selvittämään, että ystävä on hengissä ja voi hyvin. Tietysti lupasimme selvittää ja lähettää herra Pinitille kortin siinäkin tapauksessa, että emme häntä löytäisi.

Luolalle kiivetessä tuli taas lievästi sanottuna hiki ja jano. Perillä viileässä luolassa odotti hiljaisuudessa omassa rauhassaan makaava suurehko yli 300 vuotta vanha Buddha-patsas. Luolan aukosta sisään pyrkivä valo loi suorastaan mystistä tunnelmaa ja taas ei voinut kuin ihastella. Näky oli aika huikea ja vallitseva hiljaisuus sai meidätkin kuiskimaan, vaikka kaksin siellä oltiinkin. Matkalla alas tuli Pinit meitä jälleen vastaan. Oli käynyt hakemassa taskulampun, sekä valokuvan Hannelesta, jotta tietäisimme minkä näköistä ihmistä etsimme. Taskulampun taas siksi, että Buddhan takana luola jatkuisi ja siellä olisi lisää patsaita, mutta myös melko pimeää. Väsymys voitti ja päätimme jättää luolan jatkotutkimukset toiseen päivään. 

Kun Milla näki valon

Khan ka dai luolatemppelissä (Noi Bay temppeli) makoilee yli 300 vuotta vanha Buddha

Jäimme kuitenkin juttusille Pinitin kanssa ja ihan huomaamatta siinä vierähtikin koko iltapäivä rupatellessa asioista maan ja taivaan välillä. Meille selvisi muun muassa, että Pinitin lempinäyttelijä on Angelina Jolie, mistä hänen mielestään buddhismissa on kyse, ja että hän pitää enemmän nimestä Siam, kuin Thaimaa. Opimme myös kirjoittamaan nimemme thaimerkein. Epäselväksi ei myöskään jäänyt se, että Pinit ikävöi suomalaista ystäväänsä erittäin paljon ja kaipaa kovasti tietoa siitä, että Hannelella on kaikki hyvin. Kun lopulta hyvästelimme, ojensi Pinit Millalle vielä puusta nappaamansa kukan ja kiitti mitä nöyrimmin kaikesta avusta. Lopulta oli suorastaan hieman haikeaa vilkuttaa surusilmäiselle miehelle hyvästit. Kuten J sanoikin, niin reissun parasta antia on juuri ne hetket, kun voi heittäytyä keskusteluun paikallisen kanssa ilman minkäänlaista havaintoa ajasta.